Arki, Asenne, Kehotyytyväisyys, Mallioppiminen, Oppiminen, Ruokakasvatus, Ruokatavat

SYÖMISEN TAITO

Hyvään syömiseen sisältyy monenlaisia tekijöitä. Pelkkä ruokalautasen sisältö ei kerro millä asenteella ollaan syömässä. Syömisen taito (Eating Competence) on mitattavissa oleva ominaisuus ja nimensä mukaisesti taito, jonka kuka vain voi oppia. Suomessa vajaalla 60 % koululaisista on tämä taito (Tilles-Tirkkonen ym. 2015). Vanhemmat usein intuitiivisesti opettavat syömisen taidon lapsilleen omalla esimerkillään. Toisaalta vanhemman hyväntahtoinen pyrkimys… Continue reading SYÖMISEN TAITO

Arki, Asenne, Herkuttelu, Jälkiruoka, Johdonmukaisuus, Keskustelu, Mallioppiminen, Ravitsemuksen laatu, Ruokahetki, Ruokakasvatus, Ruokanautinto, Ruokatavat, Syömisen pulmat, Valikoiva syöminen

Syö nyt edes jotakin

Yhteinen ruokahetki on parhaimmillaan sosiaalinen, mukava yhdessäolon hetki. Keittiönpöydän ääreen kerääntyy lapsen ensimmäinen yhteisö, jonka aktiivinen jäsen hän saa olla. Sen, että lapsi syö, ei tulisi olla joukkoon pääsemisen tai yhdessäolon edellytys. ”Jos et syö, niin poistu pöydästä” – voi olla huono sääntö, jos haluaa lapsen nauttivan ruokahetken sosiaalisesta puolesta. Ruoka ei pääsääntöisesti ole vain… Continue reading Syö nyt edes jotakin