Harrastaminen on haastavaa – toki rutiini auttaa. Lasten liikunta- ja taideharrastaminen puhututtaa jatkuvasti. Harrastaminen lisää merkittävästi hyvinvointia. Sehän on hauskaa ja mielihyvän lähde. Mutta on se myös jatkuvaa taistelua ja omien rajojen ylittämistä.
Aloittaminen on pahinta. Meidän 5-vuotias meni sählykerhoon. Ensimmäisiä treenejä odotettiin innokkaana. Kaikki alkoi suht hyvin (jännityksen pystyi selvästi aistimaan), mutta loput 40 minuuttia olivatkin yhtä tunnemyrskyä kentän reunalla itkien. Ei ole vanhemmalle helppoa seurata itkua, pettymystä, raivoa, epävarmuutta ja pysyä itse kannustavan tyynenä. Saatikka että tietäisi mitä pitäisi tehdä.
Mitä nuorempi lapsi on, sitä helpompi on aloittaa uusi harrastus. Vauvamuskariin menossa ei ole vauvalle juurikaan sopeutumisvaikeuksia. Toki vanhempi voi kokea paljonkin kiusallisia hetkiä ja kyse on ehkä vanhemman kestävyydestä. Mutta lapselle on palvelus, että hän voi kokea harrastamisen osaksi arjen rutiinia. Kotiin on helppo jäädä, se ei vaadi ponnistelua tai epämukavia uusia tilanteita. Kuinka hieno oivallus onkaan, kun huomaa pystyvänsä toimimaan myös epämukavissa tilanteissa ja jopa nähdä nauttivansa itsensä kehittämisestä! Sellaista kokemusta ei korvaa oikein mikään.
Luomme päämme sisällä jatkuvasti epätodellisia skenaarioita. Lapselle sählytreeneissä pahimpia pelkoja oli, että on erilainen (”kaikilla muilla on musta paita”), muut ei ota mukaan porukkaan (”noi ei tykkää musta”, ”noi kaikki tuntee jo toisensa”) tai että itse epäonnistuu (”en jaksa juosta”, ”en kuitenkaan saa maalia”). Ajatukset eivät ole totta. Oli tilanne mikä hyvänsä, lapsen tulee saada kuulla, että hän riittää ja on hyvä. Älä pakota – sen sijaan kutsu ja innosta. ÄLÄ PETY, se tuntuu lapsesta kamalalta eikä juurikaan lisää itsevarmuutta yrittää. ”Mä en enää ikinä halua tulla tänne” -lause voidaan keskustella läpi sitten kun kaikki ovat rauhoittuneet. Parempi olla hiljaa, jos muuten joutuisit myöhemmin katumaan tai vetämään sanoja takaisin. Älä kuitenkaan anna lapsen päättää asioita, joiden kauaskantoisia seurauksia hän ei pysty ymmärtämään. Jatkuva lopettamisen kierre lannistaa niin lapsen kuin aikuisenkin.
On jotain, mitä olen aina halunnut kaikkien vanhempien tietävän. Minä eikä minun lapseni ole täydellinen. Emme onnistu kaikessa, mutta silti yritämme. Älä lopeta harrastusta, koska olet kokenut häpeää: vauva sai selittämättömän itkukohtauksen, taapero ei suostu osallistumaan ja istutte käytävässä, lapsi on villi eikä tottele ohjaajaa jne. Yleensä tilanteet ovat sinulle uusia, etkä olisi voinut varautua niihin. Se ei haittaa. Mutta yritä osoittaa se, että on palkitsevaa jatkaa haasteenkin edessä sen sijaan, että lyö heti hanskat tiskiin.
Kiitos sinulle, joka olet osoittanut minulle ymmärrystä kiusallisissa hetkissäni. Usein olet osannut sanoa juuri oikeat sanat, ja minun ei ole tarvinnut vajota maan alle.
Hetki Ruualle 