Vauva tukehtuu!

Imeväisikäiset rakentavat elämälleen vahvaa runkoa ja ovat siksi erityisen huolenpidon arvoisia. Fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tarpeet vaativat riittävää täyttymistä. Elämän ensimmäiset 1000 päivää ovat tulevaisuuden kannalta tärkeimmät. Tämä voi kuitenkin johtaa äärimmäiseen suojeluun, joka taas ei ole tarpeen, saatikka hyväksi. Vauvat saavat parasta hoivaa epätäydellisiltä vanhemmilta, jotka rakastavat. Rakkaus on sitä, että antaa toisen tarpeiden mennä omiensa edelle, mutta ei laiminlyö tällä varjolla itsestään huolehtimista.

Puolenvuoden iän tuntumassa alkaa nestemäisen ruokavalion laajentaminen. Se on joka kerta jännittävää, uutta ja hassua. Siihen voi liittyä monenlaista ohjeistusta, niiden kanssa lutviutumista ja epävarmuutta tekeekö kaiken oikein. Tämä voi johtaa siihen, että vauva tankataan vakioannoksella kolme kertaa päivässä, vaikka toimitus olisi kummallekin osapuolelle hyvin epämieluisa.

Varsinkin silloin, kun vauvalle annetaan sormiruokaa, voi saada muilta kommentteja vauvan mahdollisesta tukehtumisesta. Ensimmäiset kakomisreaktiot saavat vanhemman helposti epäilemään koko hommaa vaaralliseksi. Kannatta kuitenkin rentoutua ja jatkaa.

Kakominen on imeväisen normaali refleksi, joka suojaa häntä tukehtumiselta. Kun vauva kakoo, hän yskii ja pyrkii kielellään työntämään suustaan kaiken ulos. Hän ei tule punaiseksi ja hän hengittää. Näin tehdessään, vauva on oletettavasti pystyasennossa istualtaan. Silloin hänen annetaan kakoa rauhassa, eikä aikuisen tarvitse tehdä mitään – ole vieressä läsnä. Vauvan kakomista vaikeuttaa, jos aikuinen panikoi vieressä, työntää sormet vauvan suuhun tai lyö selkään. Älä siis tee mitään, kun vauva kakoo.

On hyvä, että tietää kuinka vierasesine poistetaan vauvan hengitysteistä. Tästä kannattaa katsoa Youtube-video ennen kiinteisiin ruokiin tutustuttamista. Se voi tuoda varmuutta sietää vauvan kakomista, joka voi kestää useitakin viikkoja. Kakomisrefleksi siirtyy vähitellen suun takaosaan ja vaimenee.

Vanhempi ei tietenkään halua tuottaa vauvalleen tahallista haittaa. Siksi moni vanhempi pohtii, saako vauva kakomisesta traumoja. Kakominen EI AIHEUTA traumoja tai muutakaan haittaa vauvalle. Voit päinvastoin kehua, kun vauvasi osaa niin hienon taidon. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, voit sanoa yskimisen jälkeen kannustavasti ”Hyvä [vauvan nimi]!”. Se, mistä vauva voi saada traumoja tai vahinkoa on, että häntä syötetään väkisin tai jos hän ei saa harjoitella suun motorisia taitoja erilaisten ruoan koostumusten kanssa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s