Luin iltasatuja vanhasta Aapiskukosta (julkaistu vuonna 1938). Havahduin siihen, että tarinoissa tuotiin esille köyhyyttä ja ruuanpuutetta. Toistuvana teemana viimeinen leivänkannikka jaettiin muiden kanssa. Kuin olisi lukenut kaukaista historian kirjaa ja silti siihen on ollut helppo samaistua vain 80 vuotta sitten.
Muutama vuosi Aapiskukon julkaisun jälkeen asetettiin laki turvaamaan koululaisille ilmainen kouluruoka, koska monet lapset olivat aliravittuja. Tasa-arvoa yhä edistävä kouluruoka onkin kansainvälisesti kiinnostava menestystarina. Sitä koettelee kuitenkin ajassa muuttunut elintaso ja olosuhteet. Olemme siirtyneet suorasta ruuan puutteesta ruuan ja valintojen yltäkylläisyyteen. Samalla ruuan alkuperä ja ruuanvalmistus on tullut lapsille yhä vieraammaksi. Arjen rytmi tuntuu hektisemmältä kuin ennen ja perheateriat ovat jääneet marginaaliin. Kiirettä ei enää aiheuta ruuan hankinta, valmistaminen ja ateriointi.
Olosuhteiden muutos on pitänyt huolen siitä, että lasten ja nuorten ravitsemusta ja hyvinvointia on edelleen tarve edistää. Kouluruualle on yhä tilaus ja tarve. Sen täysi potentiaali tosin on vaarassa valua hukkaan, kun useat aikuiset koulussa ja kotona eivät arvosta sitä. Monet lapset ja nuoret eivät arvosta sitä. Heillä on mahdollisuus valita. Nälkäinenkin voi olla, jos ei tarvitse jaksaa tehdä mitään elääkseen. Entisajan juhlaherkut ovat jokaisen lähikaupan valikoimassa siltä varalta, jos tarjottu ateria ei vain miellytä.
Älä anna ajan kuljettaa sokeasti. Laajenna tietoisesti ruokareviiriäsi ja syö kouluruokaa, vaikka kaverit eivät söisi. Ruoka on lahja luonnolta ja se ansaitsee arvostuksen – kaikki ruoka. Roskaruokaa ei kait ole olemassa muuta kuin roskiksessa. Kiitollisuus ruuasta auttaa olemaan kohtuullinen. Silloin et riistä ja ylikuluta. Osataanko enää jakaa vai pitääkö kaikki ja paljon osua juuri omalle kohdalle? Mikä on asenteesi notkuvan buffet-pöydän edessä? Tällä kertaa on mahdollisuus nauttia, olla kohtuullinen ja kiitollinen koska HALUAA − eikä siksi, kun ei ole muuta vaihtoehtoa.