Syöminen on kivaa ja ruoka hyvää. Hyvä ruoka vieläkin parempaa. Mutta määrä ei korvaa laatua – ennemminkin toisinpäin. Mopo voi karata käsistä, kun vietetään erityisiä hetkiä juhlaruuan kera tai syödään poikkeuksellisen herkullista ruokaa. Se on taito, että osaa nauttia ruuasta ja laadusta. Tärkeä oivallus on se, että suuri määrä ei lisää mielihyvää ja että syömisen hidastaminen, kaikilla aisteilla tunnusteleminen taas lisää mielihyvää.
Moni on saanut pienestä pitäen kehuja siitä, kuinka hyvin söi, kun söi niin paljon ja vielä lautasen tyhjäksi. Ekologisuus on tärkeää, mutta arvotan silti hyvinvoinnin ja oman kehon viestien kuuntelun sen edelle (ja nämä asiat voivat kulkea käsi kädessä ekologisuuden kanssa). Mutta kyllä itse kehun mieluummin lasta hänen käytöksestään, että hän uskalsi maistaa tai osasi sanoa milloin on kylläinen ja kiittää. Tämä näkökulma on kauaskantoisempi, mutta ei ehkä ulospäin näytä järkevältä vallitsevan ruokakulttuurin valossa. Suomalaisessa kulttuurissa tyhjä lautanen arvotetaan korkealle, koska se on merkki ruuan arvostuksesta ja on säästeliästä. On ehkä hyvä varautua itse ottamaan vähemmän ruokaa, jotta jaksaa syödä lapsen lautaselle jääneen annoksen ekologisuuden nimessä. Siinäkin itse muistaen, että ähkyyn syöty ruoka ”ei mene talteen”.
Lapselle pitää antaa ruokarauha, niin että hän saa hallita omaa syömistään. Aikuisen ei tarvitse tarkkailla lapsen syömistä. Tarjota voi, mutta ei tuputtaa. Hyväksy se, ettei lapsi syö sinun nälkäsi mukaisesti.
Säästäminen on jalo taito. Myös ruokahetkissä tai ennemminkin herkkuhetkissä. On hienoa seurata, kun lapsi oppii säästämään palasen tai viipaleen seuraavaan päivään tai vaikka ensi viikkoon. Virpomispalkinnot taisivat kyllä kaikki hävitä tänä vuonna jo parissa päivässä. Mutta on mahtavaa, kun karkkipussia ei väkisin tarvitse syödä loppuun vaan pussin pohjalle voi jättää vaikka vaan 5 karkkia toiseen kertaan. Raja ja tyydytys tulee yleensä ennen kuin kaikki on syöty loppuun.
Opeta lapselle, ettei mitään tarvitse syödä väkisin loppuun. Se voi auttaa kehittämään itsehillintää, kylläisyyden tunnistamista ja tunteen kunnioittamista. Minusta on mahtava saada juhlissa puolikas vohveli kommentin kera ”äiti, mä en jaksa syödä tätä”. Jes! Makealla on oma rajansa ja se on hyvä oppia tunnistamaan.
Yksi tähän linkittyvä seikka on se, ettei ylistä erityisiä ruokahumputteluhetkiä. ”Olen pahoillani ettei keretty syödä ja nyt täytyy syödä IKEAssa”. Näin ei viritetä erityisiä mieltymyksiä tietyn tyyppiseen ruokaan tai ruokailuympäristöön. Tai kun ravintolan ohi kulkiessa haistaa ruokahalua herättävän tuoksun, voi siitä puhua ja hajusta nautiskella. Silti ei tarvitse heti mielihalun viemänä mennä ostamaan kyseistä ruokaa. Lapsen on hyvä nähdä, että eri asiat herättävät syömisen vietin, mutta siihen ei tarvitse reagoida syömällä.
Älä vinouta lapsen suhdetta ruokaan niin, että tunteita käsitellään ruualla (tähän linkittyy myös ruualla palkitseminen). Nämä ovat myös keinoja vähentää tunnesyömistä. Ruoka on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Hetki Ruualle 