Sormiruokailu vai lusikkaruokinta?

Vauvalle omassa kehossa ja ympäristössä on paljon tutkittavaa ja opittavaa. Vauva on luontaisesti utelias ja sinnikäs oppiminen konkretisoituu monessa asiassa: kääntyminen, ryömiminen, konttaaminen, kävely. Samoin ruokavalion laajentaminen ja ruokailutaidot kehittyvät vähitellen ja muuttavat muotoaan läpi elämän. Kuitenkin tiedetään, että lapsena ja nuorena opitut syömistottumukset säilyvät melko muuttumattomina aikuisuuteen saakka. Lapselle voi luoda hyvät eväät aikuisuuteen opastamalla hyvinvointia edistävät syömistottumukset ja asenteet ruokaa kohtaan jo varhaislapsuudesta.

 

Suun motoriikan kehittymisen kannalta syömistaitojen oppimiselle otollinen aika on alle 1-vuoden ikä ja niiden oppiminen vaikeutuu myöhemmällä iällä. Tämä herkkyyskausi kannattaa siksi käyttää hyödyksi. Purentataitojen oppiminen vaatii vähittäistä ruuan rakenteen karkeuttamista. Sormiruokien tarjoaminen voisi ennaltaehkäistä syömisen pulmia, kuten pureskelu- ja nielemisvaikeutta.

 

Kiinteiden aloituksessa sekä eri ruoka-aineiden arvottamisessa äärimmäinen tai mustavalkoinen ajattelu ei ole tarpeen tai voi johtaa keskittymään vääriin asioihin. Mihin asioihin siis pitäisi keskittyä, kun vauva vähitellen siirtyy monipuolistamaan ruokavaliotaan? Asioita on useita. Huomioidaan lapsen luontainen tapa oppia ja hyväksytään lapsen luonne oppijana. Erityisesti lapsien kohdalla oppimiseen liittyy aina leikki, ruualla saa leikkiä, mutta sillä pelleily on eri asia. Rajanveto leikin ja pelleilyn kanssa on toisinaan hankalaa.

 

Keskeistä on tarjota lapselle erilaisia aistikokemuksia ruuan väreistä, muodoista, suutuntumasta ja mausta. Jos ruoka käy vain huulilla eikä mene suusta alas – sormiruokailu on onnistunut! Ruokien suutuntuma ja aromit koetaan, vaikka ruoka ei päätyisikään mahaan asti. Tärkeintä on antaa vauvalle mahdollisuus ja jo pienistä edistysaskelista voi olla tyytyväinen. Uusien elämyksien kokeminen voidaan tehdä mukavaksi asiaksi, josta aikuinen nauttii lapsen kanssa. Lähinnä aikuiselle muistutukseksi: jos kukaan ei ole kiinnostunut, mikään ei ole kiinnostavaa. Joskus on hyvä miettiä, kuinka itse suhtaudun uusiin asioihin tai kuinka itse otan ne vastaan.

 

Jo melko pientä lasta kiinnostaa mistä ruoka on peräisin. ”Mitä siinä on?” Se on yksi syy siihen, miksi itse tehty ruoka maistuu lapselle ehkä paremmin. Jo pieni vauva voi tunnistaa tutun ruoka-aineen, jos se tarjotaan hänelle kokonaisena, esimerkiksi höyrytetty parsakaali. Soseesta on jo haastavampi tietää ulkonäön perusteella, mitä se on. Eri ruoka-aineita voi lapsi oppia tunnistamaan ja nimeämään jo kauan ennen kuin ensimmäinen itse lausuttu lause kuullaan. Tässä vanhemmalla on iso rooli, koska hän on se, joka kertoo minkä nimistä kasvista on tarjolla. Myöhemmin lapsen kanssa voi käydä maatilalla tai kasvattaa parvekkeella omia yrttejä, mikä myös rakentaa lapsen käsitystä ruuan alkuperästä. Kun huomaa kuinka paljon työtä vaatii pienen siemenen kasvattaminen, se vähitellen rakentaa kunnioitusta ruokaa kohtaan. Mikään ruoka ei ole itsestään selvyys.

broccoli-767693_1280

Ruokintatavasta riippumatta lapsen nälän- ja kylläisyyden tunnetta tulisi kunnioittaa. Puolivuotias osaa ilmaista syömishalunsa ja itsenäinen ruokailu tukee oman kehon viestien opettelua. Erityisesti lusikalla syötettäessä vanhemman on opittava tunnistamaan lapsensa nälkä ja kylläisyys. Vauva ilmaisee nälkää itkulla, käsien ja jalkojen heiluttamisella, suun aukomisella ja ruokaa kohti nojautumisella. Nälkäinen taapero saattaa osoittaa, pyytää ja hakea ruokia tai juomia. Vauva ilmaisee halua jatkaa ruokailua hymyilemällä, tuijottamalla hoitajaa, kujertamalla tai jokeltamalla. Vauvan kylläisyyden merkkejä ovat nukahtaminen, nirsoilu, syömistahdin hidastuminen, imemisen lopettaminen, ruoan sylkeminen ulos suusta, ruoan työntäminen pois ja siitä kieltäytyminen.

 

Sormiruokaileva vauva syö todennäköisemmin ruokaa yhteisellä perheaterialla. Erityistä on se, että vanhemmat voivat syödä omaa ruoka-annostaan samaan aikaan vauvan kanssa, eikä vasta sen jälkeen, kun vauva on syötetty. Vauvat ovat yleisesti hyvin rohkeita maistamaan, eikä ennakkoluuloja vielä ole (ellei vanhempi niitä luo lapsen puolesta). Siksi sormiruokailu voi tarjota runsaasti onnistumisia ja positiivisia ruokahetkiä. Tämä voi auttaa siinä, ettei lasta myöhemmin nirsona aikana (noin 2-4 vuotiaat lapset) leimata huonoksi syöjäksi. Kun lapsi silloin syö valikoiden (mikä on täysin normaalia), voi muistella sitä, kuinka hän on tuotakin ruokaa vauvana itse syönyt.

 

Yhteenveto

Lapsentahtinen sormiruokailu tarjoaa vauvalle hyvän keinon tutustua ruokiin, luoda terve suhde syömiseen, oppia tunnistamaan kylläisyys, säädellä syömänsä ruoan määrää ja kehittää syömiseen tarvittavia taitoja. Vieroituksen aikana on hyvä keskittyä siihen, että alusta alkaen vauvalle tarjotaan koostumukseltaan monipuolista ja maultaan erilaista ruokaa. Lapsen annetaan leikkien tutkia ruokaa. Välttämättä tärkeintä ei ole keskittyä siihen, kumpi on parempi – soseet vai sormiruoka. Sitä paitsi kumpikaan ei poissulje toisiaan vaan tapoja voi hyvin yhdistellä. Lapset voivat omaksua hyvinvointia edistävän ruokavalion vieroitustavasta riippumatta. Vanhempien kannattaa kiinnittää huomiota lapsen kylläisyyden merkkeihin, eikä arvostella kylläisyyttä sen perusteella, onko lautanen syöty tyhjäksi vai ei. Mielestäni määritelmä hyvästä vieroitustavasta on, että verrattuna perinteiseen lusikalla syöttämiseen, vauvalle tarjotaan selvästi enemmän sormiruokaa häntä kuuntelevalla ruokintatavalla.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s