Vanhemmuus on aina hyppy tuntemattomaan, vaikka valmistautuisi huolella. Tämän vuoksi elämä lapsen kanssa voi tuntua murenevan loputtomaksi epätietoisuuden viritelmäksi. On hyvä tietää, että kenenkään elämä ei ole täydellistä tai solju eteenpäin ennalta tehtyjen suunnitelmien mukaan. Sitä paitsi, minkälaista täydellinen elämä edes on?
Opiskelukaverini taktiikka työssäoppimisjaksoilla oli hymyillä aina silloin, kun ei täysin ymmärrä mitä tapahtuu. Aina työelämässä se ei riitä, mutta ruokakasvatukseen sitä voi täysin soveltaa. Joskus vanhempana ei kehtaa näyttää muille, että ei tiedä mitä lapsen kanssa pitäisi tehdä (kuten miten saisi hänet lopettamaan ruuan heittelyn). Useammin vanhemmat voisivat nolostuksen sijasta reilusti sanoa, että nyt en ihan oikeasti tiedä mitä tapahtuu ja mitä tehdä. Näitä hetkiä on kaikilla vanhemmilla, usein.
Varmasti moni haluaa olla tilanteen herra, ja kaaos tai epävarmuus jo pelkästään ajatuksen tasolla tuntuu ahdistavalta. Vanhempi haluaa aina onnistua. Samoin kuin riittävän hyvä vanhemmuus, niin riittävän hyvä ruokakasvatus toimii. Hyvä vanhempi on valmis kehittämään itseään ja myöntämään omat virheensä.
HYVÄ äiti/isä ≠ OSAA KAIKEN
Kun näet heikkoutesi, ne voivat muuttua vahvuuksiksi. Ei ole heikkoutta myöntää omia rajojaan. On parempi tunnistaa ettei tiedä ja sitten ottaa asiasta selvää. Samoin kun lasta opetetaan jo pienestä pitäen pyytämään anteeksi toilailujaan, samoin lapsen on hyvä nähdä vanhemman pyytävän anteeksi huonoa käytöstään. Lapsen on tervettä nähdä, ettei oma vanhempi ole täydellinen. Silloin lapsi saa myös vapauden oppia virheistään eikä heti tarvitse onnistua.
Kukaan ei tiedä miten ruokakasvatusta toteutetaan ihanteellisesti. Ei ole olemassa yhtä tapaa, joka loistaisi ylitse kaiken. Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö hyvinvointia edistäviä tekijöitä ja tapoja tunnettaisi. Jokainen rakentaa oman ruokakasvatustyylinsä itselle sopivimmalla tavalla ja vapaus siihen pitää antaa. Ehdotuksia voi jakaa, mutta vanhempi soveltakoon niitä itselle luontaisella tavalla. Ulkopuolisen silmin on hyvin vaikea nähdä kokonaisuutta. Kaikista merkityksellisintä on millainen suhde lapsella ja vanhemmalla on keskenään.
Jokaiseen ruokailutilanteen käänteeseen ei ole olemassa valmista toimintamallia. Yleensä jo hyvä asenne vie pitkälle. Asenteet johdattelevat pitkälti sitä, miten ruokakasvatusta toteutetaan ja mitä ”kuolemattomia” lauseita ruokapöydässä viljellään. Kaikki vanhat toimintamallit eivät sovellu nykypäivään ja niitä on syytä pohtia kriittisin silmin.
Ruokakasvatuksen tulee olla johdonmukaista eli sillä tavoitteellisesti vaikutetaan lapsen käyttäytymiseen. Kuinka siis haluat lapsen käyttäytyvän ja millaiset asenteet ruokaa kohtaan haluat opettaa? Ja muista, itse olet lapselle peili.
Hetki Ruualle 