Joulupyhiin, niin kuin kaikkiin juhlahetkiin, liittyy hyvä ruoka ja herkuttelu. Etenkin nyt, kun sokerilla on huono maine, herkuttelu voi herättää vanhemmissa erilaisia tunteita ja sitä kautta erilaisia toimintatapoja.
Urheiluhallissa kuultua: Noin 10-vuotias telinevoimistelijatyttö kysyi kymmenen vuotta vanhemmalta valmentajaltaan ”onko siis niin, että joululomalla ei saa syödä karkkia?” Ja vastaus kuului: ”Kyllä, ehdottomasti ei yhtään karkkia”.
Herkuttelu on osa tervettä elämää. Kun herkuttelet – nauti siitä! Huonon omantunnon ei tulisi olla osa syömiskokemusta. Syödessä ei todellakaan ole tarvetta laskea kaloreita tai selitellä muille miksi syöt. Jos koet, että herkuttelu on yhtä kuin huono omatunto, kannattaa pysähtyä miettimään siihen syitä. Voit kirjoittaa paperille mitään karsimatta tai kainostelematta, miksi koet huonoa omaa tuntoa syömisestä. Tämän jälkeen voit pohtia asioiden tärkeyttä tai totuudellisuutta. Joskus omat asenteemme muita kohtaan tai jonkun toisen syömistottumuksia kohtaan ovat paheksuvia ja siksi itsekin pelkäämme tulla arvostelun kohteiksi. Silloin on hyvä muistaa, että toisten ajatuksia ei voi hallita, mutta omiansa voi muuttaa.
Huomioi kehosi viestit, nälän ja kylläisyyden tunteet tulee tiedostaa ja niitä on hyvä kuunnella. On hyvä osata JOUSTAVASTI rajoittaa syömistä.
Annetaan jokaiselle vapaus herkutella. Mutta huomioidaan myös, ettei herkkuja tarvitse tyrkyttää eikä paheksua, jos niitä ei sillä hetkellä tee mieli syödä. Sekin on ok.
Joskus vanhemmat pyrkivät sanallisesti tekemään lapselle selväksi, mikä on ”terveellistä” ja mikä ei. Ei ole vain yksi kerta kun kuulee aikuisen sanovan lapselle, että ”syö mieluummin tätä, se on terveellistä”. Ruokia ei ole tarpeen arvottaa lapselle. Erilaisia ruokia ei tulisi leimata hyväksi tai pahaksi. Ruokaa syödään ruokahalun mukaisesti ja sitä, mitä tekee mieli. Lapsi ei valitse ruokaansa ajatellen sen terveellisyyttä, vaan maittavuutta ja sitä kuinka tuttua se on. Ruokavalion monipuolisuus tulee siitä, että oppii maistelemaan ja sitä kautta hyväksymään erilaisia ruokia. Lapsen työtä on siis opetella maistamisen taito vanhemman tukemana. Niin, uusien ruokien maistelu on taito eikä luonteenpiirre tai ominaisuus. Taitoja voi aina ja kuka vain harjoitella.
Mallioppimisen kautta lapsi oppii mitä ruokia syödään milläkin aterialla ja mitä aterian osia niihin kuuluu. Ei ole tarvetta luoda lapselle erityistä fiilistä/tunnelatausta herkutteluun. Toisin sanoen, kun ruuan jälkeen syödään pari palaa suklaata, sitä ei tarvitse hehkuttaa, että ”nyt herkutellaan” ja ”oho, söitkö suklaata!” tms. Pääruoka voi olla yhtälailla herkuttelua ja esimerkiksi hedelmät ovat ”karkkia”. Ei ole tarvetta etukäteen päivitellä, että ”nyt syödään roskaruokaa”. Parempi, jos ei sano mitään vaan nauttii. Salli sama nautinto muille. Teit miten vain, lapselle ei jää epäselväksi mistä ruuista sinä nautit.
Toki ruokaan liittyvät tunnelataukset liittyvät myös siihen, palkitaanko tai lahjotaanko lasta ruualla. Tämä on oma lukunsa, mutta kunhan muistaa, että lapselle suurin palkinto on saada vanhemman hyväksyntä. Lapsi haluaa luontaisesti miellyttää vanhempaansa ja saada hänet hymyilemään.
Hetki Ruualle 