Ruokakasvatusideologian tausta: LAPSEN LUONTAINEN TAPA OPPIA

Ruokakasvatuksen perustana on ymmärtää kuinka lapsi oppii. Oppimisprosessit sisältävät erilaisia vuorovaikutuksen ulottuvuuksia. Kaikki ruokakasvatuksen menetelmät hyödyntävät lapsen luontaista tapaa oppia, koska samoin lapsi oppii ruuista ja syömään.

Lapsi on luontaisesti utelias ja kokeilunhaluinen. Lapsi tutustuu pienestä pitäen ympäröivään maailmaan aistiensa avulla.

Lapsi herää leikkiin jo vauvana ja leikkiminen jatkuu eri muodoissaan aikuisikään asti ja läpi elämän. Leikki on lapsen omaehtoisen oppimisen luontainen toimintamuoto. Lapset eivät leiki oppiakseen, mutta oppivat leikkiessään. Leikki saattaa näyttää siltä, ettei se johda mihinkään, mutta ilman leikkiä lapsen oppiminen jää pinnalliseksi.

Leikkiessään lapsi oppii, ratkaisee ongelmia, keksii, kokeilee, oivaltaa ja toimii luovasti. Leikki kehittää lapsen ajattelua ja samalla hän käsittelee tunteitaan ja kokemuksiaan.

Lapsi oppii tutkimalla ympäristöään. Ihmettelystä ja uteliaisuudesta seuraa halu tutkia ja kokeilla. Kyselevä ihmettely johtaa erilaisten tiedonhankintamenetelmien etsimiseen, ongelmanratkaisuun, oivaltamisen ja päättelyn kautta oppimiseen. Yrityksen, erehdyksen ja oivalluksen kokemus ylläpitää ja vahvistaa lapsessa oppimisen iloa.

Musiikilliset, kuvataiteelliset, liikunnalliset, kielelliset ja draamalliset kokemukset ovat lähisukua sadulle ja leikille. Leikki on lapsen tapa tehdä taidetta. Lapsessa asuu luontainen taiteenystävä ja kokeilija. Konkreettinen taiteen tekeminen kehittää lapsen aisteja, herkkyyttä, mielikuvitusta, motorisia taitoja ja opettaa hänelle kurinalaisuutta työskentelyssään ja itsensä toteuttamismahdollisuuksia.

Liikkuessaan lapsi ajattelee, kokee liikunnan iloa, ilmaisee tunteitaan, tutustuu itseensä sekä toisiin ihmisiin ja ympäristöönsä sekä oppii samalla kaikkea uutta.

Lisäksi lapsi oppii tarkkailemalla ja jäljittelemällä muiden toimintaa. Suuri osa käyttäytymisestä opitaan mallioppimisen kautta.

Tämän lisäksi on hyvä ymmärtää, että leikki-iässä uusien ruokien pelko eli ruokaneofobia on yleistä, koska se on lapselle luontainen tapa reagoida uusiin asioihin. Ruokien toistuva tarjonta on keskeistä kun lasta totutetaan uusiin ruokiin.

Usein aikuisilla on tapana päättää lapsen puolesta mistä he tykkäävät, varsinkin ensimmäisen maistamiskerran ”epäonnistuttua” kyseistä ruokaa ei enää tarjota lapselle. Aikuisen ei tulisi määrittää mistä lapsi tykkää ja mistä ei. Kärsivällisyys palkitaan tässäkin asiassa. On hyvä tutkailla omia oppimisen kokemuksiaan, kuinka ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet esimerkiksi siihen, ettei pysty edes haistamaan homejuustoa. Omien ruokamieltymysten (tai epämieltymysten) tiedostaminen voi auttaa olemaan siirtämättä samoja asenteita omalle lapselleen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s