Minä en pidä kaikista ruuista. Tiettyjen asioiden ja ruokien suhteen olen kranttu. On jopa olemassa ruokia, joita en mielelläni maista, esimerkiksi silli ja tomaattimehu. Silti ymmärrän, että kaikki eivät ajattele samoin ja voin uskoa, että äidilleni silli uusien perunoiden kanssa on kesäherkku.
Omat mieltymykseni eivät kuulu lapsille. Lapselle tulee antaa avoin mahdollisuus tutustua ruokamaailman ihmeellisyyksiin puhtaalta pöydältä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei lapselle tule antaa ennakkokäsitystä tarjoiltavasta ruuasta, oli se sitten mielestäsi ”hyvää” tai ”pahaa”. Erityisen tärkeää on välttää tuomasta esiin negatiivisia asenteita.
Lapseni söi jo elämää nähnyttä banaania ja tuli luokseni hehkuttamaan ”Äiti tää on maailman makein kohta” osoittaen banaanin ruskeaa pilkkua. Asioihin voi asennoitua monella tavalla. Näen silmissäni, kuinka joku aikuinen heittää ruskettuneen banaanin jätteisiin ajatellen sen olevan jo syömäkelvoton.
Lapset ovat innostuvaisia ja uteliaita, koska oppivat asioita tutkimalla. Tutkiminen vaatii intoa, mutta into on helppo tyrehdyttää. Aikuiset ovat taitavia tuomaan esille kaikki negatiiviset puolet sanoittamalla ääneen omat asenteet tai ennakkoluulot. Lapsen on aika vaikea tykätä suuresti ruuasta, jonka vanhempi on osoittanut vastenmieliseksi.
Mielestäni vanhemman asennekasvatus on erittäin vaikuttavaa. Tuntuu siltä, että vanhemmalta opittu negatiivisuus kaksinkertaistuu eli lapsesta tulee asian suhteen ehdoton. Osatekijänä on se, ettei asenne ole rationaalinen vaan lapsi on lojaali vanhemmalleen. Positiivisuus tarttuu, mutta harvoin tuplaantuu. Erilaiset terveysuskomukset voivat johtaa tiettyjen ruokien suosimiseen tai mustamaalaamiseen. Oletko vanhempana varma siitä, että omat terveysuskomuksesi edistävät lapsesi terveyttä ja hyvinvointia? Pystytkö suhtautumaan ruokaan neutraalisti tai antamaan lapselle luvan tykätä vieroksumastasi ruuasta?
”Mua vähän jännittää toi silli. Sä oot kyllä mua rohkeempi niin haluutko maistaa sitä?”
Hetki Ruualle 